torstai 2. marraskuuta 2017

Kuolleiden päivä




Meksikolaisten suureen juhlaan, kuolleiden päivään (Día de Muertos) valmistautuminen on näkynyt katukuvassa jo hyvän aikaan. Kuolleiden päivä muistuttaa Halloweeniä. Kuolleiden päivää vastaa Suomessa pyhäinpäivä, ja sitä vietetään 1. – 2. marraskuuta. Ensimmäinen päivä on omistettu kuolleille lapsille ja toinen aikuisille.






Kuolleiden päivässä yhdistyy Meksikossa varhaisten intiaanikansojen rituaalit katolisiin perinteisiin. Intiaanikansojen rituaalit oli omistettu lapsille ja kuolleille sukulaisille. Kun intiaanit viettivät kuolleiden päivää elokuussa, espanjalaiset maahanmuuttajat siirsivät juhlan marraskuun alkuun.

Kuolleiden päivään valmistaudutaan pitkän ajan kuluessa, jopa läpi vuoden. Kuolleille valmistetaan ruokalajeja ja koristeita. Ennen päivää puhdistetaan ja koristellaan läheisten haudat. Haudoille viedään oransseja samettikukkia, erilaisia koristeita ja karamelleja. Kuolleille lapsille tuodaan leluja, aikuisille tequila- tai mescal-pulloja. Myös kodit koristellaan juhlaa varten.






Aki-ruokakaupan somistus

Walmartissa oli kuvan sympaattinen kaveri myynnissä 1290 pesolla eli noin 60 eurolla.

Articulo decorativopa hyvinkin

Juhlaa symboloivat pääkallot, joita näkyy kaikkialla katukuvassa ja haudoille vietävät makeat ”kuolleiden leivät”.

Erityisesti lapset ovat tohkeissaan juhlasta pukuineen ja "karkki tai kepponen" -juttuineen.

Meksiko Cityssä meno on vielä näyttävämpää, kuten tämän postauksen alkuvideosta näit. Tässä vielä toinen:



Lisää voit lukea esim. seuraavilta sivuilta:
Paula Gaston: Meksikolainen kuolleiden päivä
Wikipedia: Kuolleiden päivä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti