Aamulla heräilimme Cancunissa aistittuamme yön ajan keskustahotellin vieressä olleen ravintolan basson jytkettä, joka loppui puoli seitsemältä.
Aamupalaksi luvattiin "mannermainen aamiainen." Jos et tiedä millainen on mannermainen aamiainen, se on kaksi paahtoleipää ja kupilinen kahvia. Siitä on hotellin sivulla seuraava kuvakin:
Respan yrmy vastaanottoapulainen keitteli kahvit ja paahtoi leivät. Meidän aamiaisemme ei sisältänyt kuitenkaan kuvassa olevaa tuoremehua. Olipa vaatimattomin aamiainen, jonka olimme missään hotellissa tavanneet. Löytyi siis selitys, miksi useat hotellit markkinoivat
runsasta aamiaista.
Meksikolainen lentoyhtiö Volaris aiemmin ilmoitti varaamamme kahden tunnin suoran lennon Cancunista peruuntuneen ja vaihtuneen yhden pysähdyksen lennoksi Meksiko Cityn kautta. Edullisen lennon hinta pysyi samana, mutta Meksiko Cityssä piti sitten viettämän aamuyön kahdeksan tuntia. Puhelu lentoyhtiön asiakaspalveluun ja sähköpostit eivät tuottaneet parannusta, joten siihen oli tyytyminen. Lennon oli määrä lähteä puoli kahdeksan jälkeen illalla, joten meillä oli koko päivä aikaa nauttia Cancunin kaupungin helteestä.
Jätimme matkatavarat bussiaseman matkatavarasäilytykseen kahden pikkumummelin hoitoon ja lähdimme kävelylle parin kilometrin päässä sijaitsevaan Plaza Las Americas -ostoskeskukseen.
Kaupungilla helle tuntui polttavasti iholla. Harmi kun kuviin ei saa mukaan tunneaistimusta.
Kaupungissa juostiin joulukuun 2. päivä Cancun Maraton, ja emmepä voineet kuin ihmetellä, miten reilun 30 asteen helteessä voi juosta.
Sillä aikaa kun toiset juoksivat maratonia, me hikoilimme syödessämme pitsoja Plaza Americasissa.
Aterioinnin jälkeen oli aika käppäillä Ado-bussiasemalle ja lähteä bussilla kohti lentokenttää.
Bussimatka sujui jälleen mukavasti. Lentokentällä huomasimme lentokenttämuodollisuuksien helpottuneen huomattavasti. Jollakin edellisellä reissulla meno oli kovin jäykkää, vaikeaa ja hidasta, nyt sekä tulo Cancuniin että lähtö sujuivat varsin näppärästi. Nuori mies selitti lentoyhtiön lähtöselvityksessä monimutkaisen lennon kulun, miksi yhden välipysähdyksen lennolle tarvitaan kolme tarkistuskorttia ja miten yhden välipysähdyksen lento sisältää kaksi lentokenttää ennen päämäärää.
Volariksen lentokoneessa tarjoitiin ilmainen vesimukillinen, ja parin tunnin lento Meksiko Cityyn hujahti parien nokosten jouduttamana varsin nopeasti.
Meksiko Cityn lentokenttä oli varsin epämiellyttävä kokemus. Jouduimme viipymään ilta puoli kymmenestä aamu viiteen kentällä. Lentokenttärakennus oli jäähdytetty armottoman kylmäksi ja palelimme koko yön kentällä. Kävimme syömässä hampurilaisen ja juomassa kupillisen cappuccinoa, mutta eipä niistäkään paljon apua ollut. Missään ei voinut nukkuakaan. Paljon oli ihmisillä toppatakkeja, joten päätimme mekin varata seuraavalle lennolle reilusti vaatteita käsimatkatavaroihin.
Aamulla lähtöportin oli määrä avautua 4.15 portilla 24. Sinnepä siirryimme aavistuksen vähemmän kylmästä kerrosta ylempänä olleesta aulasta ajoissa. Hetken ihmettelimme, miksi portilla ei ole ketään. Viereisen lentokenttämyymälän mies tuli kertomaan, että lähtöportti oli vaihtunut 32:ksi. Eipä ollut portilla mitään merkintää, eikä olisi tuosta mitään tiedetty jos tämä mies ei olisi kertonut. Vissiin paleli niin paljon, että ei pystynyt kuulemaan lentokenttäkuulutuksia, jos siellä olisi jotakin kerrottu.
Portilla 32 luki kohteena Guatemala. Meidän lentomme San Joseen sisälsikin sitten välilaskun Guatemalaan. Onneksi tuo pysähdys Ciudad de Guatemalassa ei ollut pitkä eikä meidän tarvinnut edes nousta koneesta.
Koneessa sitten ihmettelimme, miksi me saimme jäädä koneeseen Guatemalassa - meille käytiin asiasta erikseen kertomassa - kun esimerkiksi vieressämme istunut perhe, jotka hekin olivat menossa San Joseen, nousivat koneesta. Ahaa - heillä olikin jatkolento Guatemalasta San Joseen. Meillä ei ollut. Meillä oli suora lento. Meksikolaista tulkintaa.
Guatelmalasta sitten kone jatkoi matkaa Costa Rican suuntaan. Ennen San Josen lentokenttä saatiin yllärielämys, kun lentäjä vetäisi koneen nopeasti ylös juuri ennen laskeutumista kentälle. Syyn mielenmuutokseen lentäjä luultavasti selitti espanjaksi matkustajille, mutta kielitaito ei riittänyt ymmärtämään. Kymmenen minuuttia myöhemmin uusi yritys kuitenkin onnistui. Kovasti huojutti kiitoradan puolelta toiselle tälläkin kertaa. Arvaus oli, että kiitoradalla haittasi kova sivutuuli.
Lopultakin Costa Ricassa. Tuntui että olisimme olleet pari vuorokautta matkalla Cancunista San Joseen.
